Uusimmat kuvat

Vaniljajuustokakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaakakku marjoilla koristeltuna
Vaniljamustikkajuustokakku
Vaniljamustikkajuustokakku
Pätkissuklaakakku
Kahvijuustokakku

Hae sivuilta

VILLISIAN PAISTIA UUNIJUURESPEDILLÄ

Versio 2. joka oli meistä parempaa: jatkokäsitelty paisti jolloin siitä tulee ylikypsää lihaa ja ns. nyhtövillisikaa. Taivaallisen mureaa ja hyvän makuista!

Tämä paisti oli versio 1. Siinä liha on ehyempää kuten paistista leikattuna on, mutta liha ei ollut läheskään niin mureaa ja maukasta kuin versiossa 2 (kuva ylinnä). Laitoin molempien valmistusohjeet alle.

VILLISIAN PAISTIA UUNIJUURESPEDILLÄ  

 

(Huomaa, kaksi eri versiota lihasta  joista jälkimmäinen on ehdottomasti parempaa!)

 

Sain  villisian lihaa  joten kokeilussa  keittiössäni ensi kertaa elämässäni villisian lihaa.  Tein paljon pohjatöitä ja luin pääasiassa ruotsalaisia ohjeita (siellä kun on enemmän villisikoja niin on myös  ruokareseptejäkin).

En löytänyt mitään sellaista ohjetta jota olisin suoraan halunnut tehdä mutta muuntelin montaa ohjetta ja sovelsin niistä  omanlaisen ohjeeni.  

Tein kaksi versiosta samasta palasta. Ekasta tuli hyvää mutta sanoisin ettei paisti ollut ihan  niin mureaa kuin olisin kuvitellut sen olevan. Hyvä kastike pelasti sen kyllä ja maukasta liha oli - lapsetkin ottivat monta kertaa lisää.  Kastike ja uunijuurekset sopivat hyvin lihalle. Tein haudutusliemestä yhden tumman kastikkeen mutta  koska lapset eivät pidä punaviinipohjaisista kastikkeista, niin heille keitin supernopean pika-riistakermakastikkeeni  joka kyllä mielestäni sopi tähän paremmin kuin tuo  viinipohjainen kastike.  

HUOM. Osan paistista jatkokäsittelin saman tien  ja  siitä tuli  todella hyvää!   Eli  vaikka annos onkin kaunis jossa paisti on kauniina suurina viipaleina, niin  tuo toinen kuva jossa paisti on  paloina eli on  "nyhdetty nyhtöpossun tapaan" ja sen jälkeen vielä paistettu pannulla, niin se oli ihanaa!   Laitan molemmat ohjeet tähän.  

 

Näitä tarvitset noin 4 henkilölle:

 

n. 500 g villisian paisti

1 rkl suolaa

½ rkl mustapippuria

4-5 katajanmarjaa murskattuna

3 porkkanaa

1 purjon valkoinen osa

1 keltasipuli

5 dl vettä + 1 lihaliemikuutio  

3 dl punaviiniä

tuoretta timjamia pari oksaa (tai 1 tl kuivattua)

1 rosmariininoksa

 

suurustamiseen lopuksi ruskeaa maizenaa, suolaa ja mustapippuria

(lapsille  vaihtoehtoiseen kermakastikkeeseen tarvitset myös 2 kd kermaa sekä soijakastiketta)

voita paistamiseen + suolaa, mustapippuria ja sokeria (tämä versioon 2)

 

Uunijuureksiin tarvitset:

 

2 Rosamundaperunaa

2 palsternakkaa

4 porkkanaa

4 punajuurta  (tai kaikkien määrät toki vähän riippuvat koosta)

3-4 rkl oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria rouheena ja  kuivattua timjamia  (myös tuore käy!)

koristeluun Rosmariinin oksia

 

Näin teet:

Puhdista villisian paistin pinnalta ylimääräinen valkoinen rasva. Hiero lihan pintaan suolaa, pippuria ja  murskattua katajanmarjaa.  Anna maustua huoneenlämmössä noin tunnin ajan - saman ajan minkä verran jääkaappikylmä liha on hyvä pitää lämmössä ennen paistamista.

 

Kuori ja pilko porkkanat paloiksi,  kuori ja viipaloi sipuli ja purjosipuli. Laita pataan ja  nosta päälle villisian paisti.  Kaada päälle vesi ja lihaliemikuutio sekä punaviiniä. Jos neste ei riitä peittämään lihaa,  lisää sitten punaviinin määrää. Lihan pitää jäädä nesteen alle.  Laita vielä yrtin oksat kokonaisina sekaan.

 

Kiehauta neste.  Nesteen pinnalle  saattaa muodostua vaahtoa,  ota se pois lusikan avulla.  Laita paistin paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari.  Laita kansi päälle ja pienennä lämpöä, ja anna hautua miedolla lämmöllä kunnes  mittari näyttää 75 C.  (jos jatkat paistin tekemistä tavalla 2. kuten ehdotan, niin  älä ota lihaa pois vaan anna sen hautua vielä pari tuntia)

Tapauksessa 1.  Ota pata liedeltä pois , nosta liha pois leikkuulaudalle ja peitä foliolla. Älä leikkaa sitä vielä, anna sen vetäytyä vartin ajan.   Tämä on siis valmistustapa nro 1 jossa  paisti jää kauniiksi viipaleiksi. Jos teet näin, laita liha tarjolle heti. Se ei enää parane jos joutuu seisomaan.  

Tapauksessa 2. anna lihan hautua nesteessä  pari kolme tuntia kunnes on todella pehmeää. Ota sitten liha pois liemestä leikkuulaudalle ja anna levähtää hetki.

Siivilöi liemi  ja ota talteen 8 dl nestettä.  Suurusta ruskealla maizenalla  miellyttävän paksuksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.   

 

Tapauksessa 1. Viipaloi lihasta ohuita paistiviipaleita ja  tarjoile uunijuuresten kanssa. 

Tapauksessa 2.  Nyhdä lihasta lihasyiden suunnassa lihaa paloiksi - liha jo ihan hajoaa helposti kun teet näin.  (vrt. nyhtöpossu, nyhtökana tms.)  

Suolaa ja pippuroi sekä ripauta myös hieman sokeria näille nyhtölihapaloille ja paista  kuumalla paistinpannulla kunnon voissa palat rapeiksi nopeasti.   Maku on ihana! Liha on mureaa ja paistopinta ja mausteet tekevät tehtävänsä.  Herkullista. Tämä on kuva 2. jossa liha on pienempinä paloina. Ihan näyttävän annoksen saa niistäkin!   Tämä liha säilyy myös seuraavaan päivään  toisin kuin version 1  joka kuivuu. Jos teet version 1 niin suosittelen säilyttämään loput lihat kermakastikkeen sisällä ja lämmittämään lihan sillä lailla uudelleen. 

 

Suurustettu kastike maistuu aikuisvieraille, mutta lapsivieraille voit tehdä nopean riista-kermakastikkeen lisukkeeksi.  Ja onhan sen aikuisväellekin hauskan näköistä kun on kahta kastiketta kuten kuvassa 2.  Tee se näin:

 

NOPEA RIISTAKERMAKASTIKE:

Laita kattilaan 2 dl kuohukermaa ja iso loraus soijakastiketta (olisikohan jokin 1-2 rkl arviolta) Anna kiehahtaa ja sekoita hyvin. Suurusta maizenalla tarpeeksi paksuksi. Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja pippurilla. 

 

Annoksiin nosta lautaselle ensin uunijuureksia ja  sitten lihaa ja lopuksi kastike kauniiksi raidoiksi.

 

Uunijuurekset teet näin:

Tee uunijuurekset  hyvissä ajoin valmiiksi.  Niiden esivalmisteluun menee helposti 10-15 minuuttia ja uunissa oloaika on noin 20-30 minuuttia, tai jopa yli, riippuen ihan minkä kokoisina viipaleina/suikaleina juurekset  vuokaan laitat.

Ainesosalista on reseptin alussa.

Näin teet:

Kuori juurekset ja pilko kauniiksi kuutioiksi / suikaleiksi/ viipaleiksi.  Yritä tehdä niistä mahdollisimman tasakokoisia.  Lorauta oliiviöljyä  juuresten päälle, mausta suolalla ja pippurilla ja ripauta myös kuivattua tai tuoretta timjamia päälle. Paista 220 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia, tai riippuen toki juuresten koosta. Kokeile kypsyyttä haarukalla.   Halutessasi voit vielä maustaa   juurekset ennen uuniin laittoa pienellä määrällä hunajaakin.