Tässä reseptissä on siis kyseessä kaikkein oikeamman puoleiset keksit, nuo littanat pyöreät. Ne näytävät pelkiltä tummasuklaakekseiltä mutta sisällä on valkosuklaahippuja. Muut keksit kuvassa ovat vasemmalta lähtien konjakkipikkuleivät, hasselpähkinäkeksit ja sitruunapikkuleivät
Suklaa-valkosuklaakeksit voi antaa lahjaksi vaikkapa silkkinauhaan kääräistynä!
SUKLAA-VALKOSUKLAA-KEKSIT
Näitä
tarvitset noin 15 keksiin:
75 g voita
1 dl
sokeria
½ munaa
2 dl
vehnäjauhoja
1 ½ rkl
kaakaojauhetta
½ tl
leivinjauhetta
½ tl
vaniljasokeria
50 g
valkosuklaata
Tee
näin:
Laita uuni
lämpenemään 200 asteeseen.
Laita
uunipellille leivinpaperi valmiiksi.
Rouhi
valkosuklaa veitsellä rouheeksi.
Sekoita voi
ja sokeri keskenään sähkövatkaimella. Lisää joukkoon munaa.
Sekoita eri
kulhossa yhteen kuivat aineet eli vehnäjauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe,
vaniljasokeri. Lisää jauhoseos
voi-sokeri-munaseokseen. Lisää vielä valkosuklaa rouhittuna joukkoon.
Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Tee
taikinasta pitkä pötkö ja jaa se 15 osaan.
Pyörittele pallosiksi ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille.
Taputtele sormin taikinapalloset littanahkoiksi pipareiksi (katso kuva
millaisia niistä tulee).
Paista
keksejä uunin keskitasolla noin 9-10 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuin otat
pois pelliltä - ovat aluksi vielä hieman pehmeitä mutta kovenevat kun
jäähtyvät.
HUOM.
Ohjeen alkuperä on Leivotaan lehdestä vuodelta 2013.