Tätä ohjetta olen soveltanut löytämästäni Etiketin ohjeesta.
Se kakku oli rullattu pyöreäksi kuin kääretorttu, siinä kakussa leivän osuus oli suurempi, minä halusin täytettä enemmän. Kostutus oli kasvisliemellä, mutta minusta tässä on jo niin paljon vahvoja makuja, että kostutin mieluummin maidolla ja annan peston ja Parmankinkun sekä vuohenjuuston maistua ilman ylimääräisiä lisämausteita. Tähän omaan versiooni laitoin kakun sisälle rucolasilppua kun jäin kaipaamaan jotain "vihreää" ja raikastavaa aika tuhdin juuston rinnalle. Sitä olisi voinut olla vielä enemmän, nyt laitoin 1 desin mutta ensi kerralla laitan vielä enemmän. Etiketti ehdotti että tämän voisi tehdä myös esim. porosta. Todellakin voi. Poro ja vuohenjuusto sopivat myös ihanasti yhteen!
Tässä tämä hieman mukailtu versioni:
noin 10 hlö:lle (riippuen toki onko ainut tarjottava tai yksi monista seisovan pöydän herkuista)
Näitä tarvitset:
12 isoa palaa vehnäpaahtoleipää (tykkään itse käyttää Lidlin amerikkalaista McEnnedyn american way thick sliced white bread. Iso paketti 750 g . Myös Oululaisen Reilu Vehnä sopii hyvin)
Kostutukseen:
n. 1 dl maitoa (laskin että kostutin joka leipäviipaletta noin 3 teelusikallisella maitoa)
Täytteeseen:
150 g Soignon Chevre Nature -vuohenmaitotuorejuustoa (tai muu vastaava )
100 g Parman kinkkua
3 rkl vihreää pestoa (esim. Pirkka)
n. 1 dl rucolaa
kakun koristeluun:
300 g Soignon Chevre Nature -vuohenmaitojuustoa (tai muu vastaava)
100 g Parman kinkkua
1-2 ison tomaatin kuorta tomaattiruusujen tekoon
pieni kourallinen pinjansiemeniä koristeluun
herneenversoa (myös krassi / basilika / rucola käyvät mutta tykkään käyttää herneeversoa sillä se kestää nahistumatta kauan kauniina ja siitä yleensä pitävät kaikki)
Tee näin:
Ota ensin esille tarjoiluvati jolla tarjoilet kakun. Sen siirtäminen on hankalaa enää myöhemmin!
Leikkaa leikkuulaudalla leivistä pois reunat. Jos leikkaat monta palaa aina samaan aikaan, niin niistä tulee varmemmin samankokoisia. Kovin tarkasti ei tässä tarvitse paloja mitata, sillä päällystejuusto toki peittää pienet epätasaisuudet.
Laita tarjoilulautaselle kolme leipäpalaa vierekkäin.
Kostuta jokainen leipäpala maidolla. Itse käytin tähän noin 3 tl maitoa / leipäpala eli koko kakkuun sain menemään n. 1 dl:n maitoa.
Levitä seuraavaksi lusikalla pestoa ohut kerros, noin 1 rkl leipäpalojen pinnalle.
Sitten levitä vuohenjuustoa veitsellä niin että käytät täytteen juustosta noin kolmanneksen nyt. Jos juusto tuntuu kovalta, voit notkistaa sitä kaatamalla sen ensin leivonkulhoon ja "lusikalla sekoittamalla" sitä kovaa hetken ajan. Vuohenmaitojuustopurkista tulee sekaan yleensä "valuvaa nestettä" joka edesauttaa notkistamista.
Silppua sitten saksilla noin noin kolmannes täytteeseen tulevasta parmankinkusta (noin 33 g) ja levitä silppu peston ja juuston päälle. Sitten laita noin 1/3 dl silputtua rucolaa kinkun päälle. Nyt voit laittaa uuden leipäkerroksen eli taas kolme viipaletta paahtoleipää (reunat siis ensin pois leikattuina - tämän teit jo alussa! ).
Nyt laita taas samat täytteet: pestoa, vuohenjuustoa, parmankinkkua sekä rucolaa.
ja sitten vielä leipäkerros, ja taas samat täytteet - nyt viimeistä kertaa eli nyt laita loput täyteaineksista. Viimeiseksi laitat leipäkerroksen!
(Voit tietenkin tehdä myös niin että käytät koko Parmankinkun täytteeseen etkä jätä sitä koristamiseen ollenkaan, vaan koristelet sen vain esim. tomaatilla ja pinjansiemenillä, rucolalla, herneenversolla, basilikalla tms. Tämän ainut ongelma seisovassa pöydässä on että joku voi luulla sitä kasvisvaihtoehdoksi. )
Kun olet koonnut kakun valmiiksi ja sinulla on viimeisenä leipäkerros, niin sitten on vielä koristelun aika. Kuorruta ensin kakku kokonaan vuohenmaitojuustolla. Notkista juusto kulhossa "lusikalla kovasti sekoittamalla" ja sitten voitele kakun reunat ja pinta joko veistä, tai lastaa tai lusikkaa käyttäen. Minusta veitsellä on helppo levittää kunhan veitsi ei ole kovin terävä (paras on ns. voiveitsi tai lasten tylppä veitsi).
TÄSSÄ VÄLISSÄ LAITTAISI KAKUN LEPÄÄMÄÄN YÖKSI JÄÄKAAPPIIN.
tarjoilupäivänä voit koristella kakun sillä Parmankinkkuruusukkeet kuivuvat muuten.
Minä tein kakun pintaan ruusuja sekä Parman kinkusta, että tomaatin kuoresta ja laitoin lehdiksi herneenversosta otettuja lehtiä (valitsin pelkkiä lehtiä, en koko versoja)
Näin teet ruusukkeita:
Parmankinkkuruusukkeiden teko:
Parmankinkku on on yleensä isoina viipaleina paketissa. Leikkaa tällainen viipale pituussuunassa kahtia terävien keittiösaksien avulla. Ota sitten tällainen puolikas suikale ja rullaa se kevyesti (ei liian tiiviisti) niin siitä muodostuu ruusu. Tökkää se pystypäin voileipäkakun pinnalle.
Tomaattiruusujen teko:
Pese ja kuivaa huolella kypsä tomaatti. Ota hyvin terävä pieni veitsi, esim. juuresveitsi ja aloita tomaatin päältä keskeltä leikkaamalla tomaatin kuorta irti noin ½ - 1 cm:n paksuisena suikaleena. (jos olet joskus kokeillut leikata omenan kuoret pois niin että kuorista syntyy yksi pitkä kierteinen suikale niin tekniikka on siis täysin sama!) Jos tämä pitkä tomaattisuikale menee rikki välillä, niin ei haittaa, jatka vain uutta ja voit lopuksi yhdistää näitä pienempiä samaan ruusukkeeseen.
Eli rullaa tällaista suikaletta (yhteen ruusuun menee ehkä 5 cm pitkä pätkä, en muistanut mitata) rullalle niin siitä muodostuu ruusu! Jos sinulla on monta pienempää katkennutta pätkää, rullaa ensin yhtä ja kun se loppuu, niin laita siihen heti jatkoksi uusi suikale ja jatka rullaamista. Toki aivan liian lyhyistä pätkistä ei muodostu koossapysyvää ruusua.
Jos käytät kakun koristelussa pinjansiemeniä, niin paahda ne kuumalla ja kuivalla paistinpannulla kauniin kullanruskeiksi. Älä polta! Ne palavat ihan hetkessä ja sitten maistuvat kauheilta. Eli koko ajan käsi paistinpannun kahvassa kiinni ja silmä tarkkana kun paahdat. Kun ne alkavat saada väriä, palavat ne aika pian. Toisaalta pannun pitää olla aika kuuma että saavat väriä!