Pistaasihunnutettu halloumisalaatti mansikoiden kera.
PISTAASIPÄHKINÄINEN
HALLOUMISALAATTI
noin 4
henkilölle lisukkeeksi tai 2 henkilölle
pääruoaksi
Näitä
tarvitset:
n. 300 g
halloumijuustoa
paistamiseen
hyvää öljyä
1 -2 munaa
n. 40-50 g
kuorittuja rouhittuja pistaasipähkinöitä
2 rkl
vehnäjauhoja
1 ruukkua
jääsalaattia tai friseesalaattia
1/2 rasiaa
vuonankaalia
1 ruukku
rucolaa tai villirucolaa
½ ruukkua
viinisuolaheinää
tuoreita
mansikoita tai vaihtoehtoisesti meheviä
vesimelonipalloja tai kuutioita
laadukasta
oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa
mustapippuria
myllystä
Tee
näin:
Valmistele
ensin salaattipohja. Pese ja kuivaa talouspaperilla (tai salaattilingolla) jää-
ja friseesalaatit ja revi ne sopiviksi
paloiksi. Jätä viinisuolaheinänlehdet, rucola ja vuonankaali ehjiksi, ovat
näyttäviä niin. Asettele salaatinlehdet
kauniisti isolle tarjoilulautaselle tai annoslautasille. Tee valmiiksi salaattikastike sekoittamalla
juomalasiin oliiviöljyä ja balsamicoa ja ripauta sinne vähän mustapippuria
myllystä. (jos pidät makeammista kastikkeista, voit myös ripauttaa sekaan
ripauksen sokeria).
Leikkaa
juusto viipaleiksi (leikkasin yli puolen sentin mutta alle sentin viipaleita. Leikkaa
niin että viipaleet pysyvät ehjinä eli ei
liian ohuiksi). Jotkut tykkäävät liottaa halloumia vedessä että
suolaisuus vähenee mutta itse pidän sen suolaisuudesta joten en tee sitä. Jos
sinusta se on tarpeen, niin liota halloumia pari tuntia vedessä ennen sen
käyttöä. kuivaa ne lopuksi sitten huolella talouspaperiin.
Ota kaksi
lautasta ja laita toiselle rikottu muna ja sekoita sen rakenne rikki
haarukalla. Laita toiselle lautaselle vehnäjauhot ja rouhitut pistaasipähkinät.
sekoita ne hyvin yhteen. (jos sinun
pitää rouhia kokonaiset, niin se
onnistuu joko tehosekoittimessa, morttelissa tai vaikkapa puisen kaulimen pään avulla
kulhossa).
Laita
paistinpannu hellalle ja kuumenna siinä hyvää laadukasta paistoöljyä (esim
oliiviöljy). Ota halloumijuustopala,
kasta se ensin molemmilta puolilta munaan ja sen jälkeen
pistaasipähkinäjauhoseokseen. Paista
juustoviipaleet pannulla kauniin ruskeiksi - molemmilta puolilta.
Pirskottele
nyt salaattipedin päälle oliiviöljy-balsamicokastiketta ja asettele sitten paistetut halloumijuustoviipaleet sekä tuoreet mansikat tai mansikkaviipaleet
tai puolikkaat salaatille. Itse laitoin mansikan puolikkaita tähän
salaattiin.
tarjoile
heti kun halloumi on vielä lämmintä!