Laita tämän pataruoan kanssa tarjolle puolukkahilloa. Se sopii ihanasti tähän!
Juustoinen kaalilihapata
Tämän
ohjeen perustan löysin tämän syksyn Pirkkalehdestä. Muutin ohjetta kuitenkin
vähän, sillä minusta kaalipadoissa on yleensä aina aivan liikaa kaalia
suhteessa lihaan. Ohjeessa oli käytetty
1 kg kaalia, ja 400 g jauhelihaa. Käytin itse vain 600 g kaalia ja 400 g
jauhelihaa ja minusta se suhde oli hyvä.
Vähensin myös sulatejuustomäärän puoleen. Minusta juusto teki mehevyyttä
mutta en olisi halunnut sitä enempää.
Käytin Koskenlaskija tavallista, kun sitä sattui jääkaapissa olemaan,
mutta normaalisti käytän paljon Koskenlaskija voimakasta. Käytä siis kumpaa
vain, omien makumieltymysten mukaan.
Lapsiperheille tavallinen voi olla jopa parempi vaihtoehto.
n. 4
annosta
näitä
tarvitset:
n. 600 g
keräkaalia
400 g
naudan tai nauta-sikajauhelihaa
½-1 rkl
voita tms. jauhelihan ruskistamiseen
1
keskikokoinen sipuli (ei niin tarkkaa)
1 ½ tl
suolaa
¾ - 1 tl
mustapippuria (tätä voi lisätä valmiiseenkin pataan lisää….)
125 g
Koskenlaskija tavallinen tai voimakas -juustoa
tarjoiluun lisäksi puolukkahilloa
Tee näin:
Leikkaa
ensin kaali ohuiksi suikaleiksi. Suikaleiden ei tarvitse olla saman pituisia
tai kokoisia mutta leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi. Näin ne kypsyvät nopeammin. Hienonna sipuli silpuksi.
Ruskista
jauheliha pienessä määrässä rasvaa.
Lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Lisää sitten kaalisuikaleita
kahdessa- kolmessa erässä ja kääntele ne lihan joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Halutessasi voit kokeilla laittaa vaikkapa jotain yrttejäkin.
Kypsennä
padassa liedellä kannen alla ja sekoittele välillä. Kypsymisaika on noin 20 minuuttia tai reilu,
riippuen kaalisuikaleiden paksuudesta.
Lisää
sitten koskenlaskija juustoa kuutioina ja anna juuston sulaa kunnolla sekaan.
sekoita lusikan / kauhan avulla tasaiseksi.
Tarjoile
ruoka padasta. Saat ruoan näyttämään kauniimmalta kun ripottelet pinnalle
esimerkiksi lehtipersiljaa tai persiljaa (kuvassa lehtipersiljaa) ja
puolukoita. Lehtipersilja on usein esim.
lapsista parempaa (miedompaa ja eri rakenteista) kuin tavallinen.
Padan voi koristella puolukoin ja lehtipersiljan (tai persiljan) lehdillä ja laittaa koko padan tarjolle pöytään. Huom. tässä kuvassa minulla on padassa punaherukoita eikä puolukoita kun kuvaushetkellä kotona ei sattunut olemaan puolukkaa, ainoastaan puolukkahilloa.