Nopea hyvä arkikiisseli: persikkavadelma. Lasten makuun erityisesti!
PERSIKKAVADELMAKIISSELI
Lapsille mukava makean makuinen arkijälkkärikiisseli syntyy tölkkipersikoista ja pakastevadelmista.
Vinkki: voit ensin tehdä tämän esim. hieman pienemmällä vesimäärällä kuten 4 dl (+ 1 dl sokerilientä tölkistä) ja 2 rkl perunajauhoja ja sitten lopuksi lisätä sitä vettä sen mukaan kuinka sakeaa tai löysää kiisseliä haluat. Jotkut tekevät kovin sakeaa, toiset kovin löysää.
Näitä tarvitset:
noin 1 dl sokerilientä persikkatölkistä
n. 5-6 dl vettä
n. 2 rkl perunajauhoja
tölkkipersikoita (tölkkikoko 425/235 g)
½ dl sokeria tai maun mukaan
vadelmia, noin 1-2 dl tai maun mukaan
koristeluun esim. kaupan valmista metallitölkistä pursotettavaa kermavaahtoa (kylmähyllyistä saa, on aika käteviä tällaiseen) ja muutama vadelma
Näin teet:
Avaa persikkatölkki. Valuta sokeriliemi kattilaan, ota persikat lautaselle ja pilko ne veitsellä kuutioiksi. Tämä kannattaa siksi tehdä lautasella eikä leikkuulaudalla, että persikoista valuvan mehun saa helpommin talteen lautaselta.
Laita kattilaan sokeriliemen lisäksi vettä ja sokeria sekä perunajauhoja. (Perunajauhojen ja veden suhde on makuasia, kuinka sakeasta tai löysästä kiisselistä pitää. Voit lopuksi säätää tätä vielä, eli liian paksuun kiisseliin on helppo lopuksi lisätä vettä, toisinpäin hieman työläämpää mutta onnistuu toki siten että perunajauhot lisää vesitilkkaan sekoitettuna kiisseliin ja kuumentaa taas uudelleen.)
Anna kiehahtaa koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Älä anna pulputa, madalla lämpöä jos seos meinaa kiehua. Anna olla hetken kuumenemassa koko ajan sekoittaen, niin seos sakenee ja kirkastuu. Ota pois liedeltä, ja lisää persikkapalat ja jäiset vadelmat. Jos seos on liian sakeaa, lisää vettä. Jos taas liian löysää, suurusta vielä varoen perunajauhoilla. Kaada kiisseli tarjoilukulhoon tai annoskulhoihin. Voit ripotella hieman sokeria pintaan ettei kiisseliin muodostu "kuorta/kalvoa" pinnalle.
Koristele halutessasi esim. kermavaahdolla ja muutamalla vadelmalla.