Uusimmat kuvat

Vaniljajuustokakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
suklaavadelmamoussekakku
Suklaavadelmamoussekakku
Suklaakakku marjoilla koristeltuna
Vaniljamustikkajuustokakku
Vaniljamustikkajuustokakku
Pätkissuklaakakku
Kahvijuustokakku

Hae sivuilta

RAPARPERIPIIRAKKA

Piirakan voi myös annostella jälkiruokamaisesti jos ottaa esim metallisella rengasmuotilla paloja (auta pohjasta kakkulapiolla, sillä tämä on hyvin pehmeää piirakkaa!)

RAPARPERIPIIRAKKA


Tämä ohje on Hans Välimäen käsialaa, olen vain korvannut  siihen vaniljatangon nopeammalla vaniljasokerilla ja vähensin hieman kanelin määrää.  Myös taikinan kaulitsemisen jätin väliin ja painelin taikinan vuokaan,  se kun minulla ainakin jäi hieman "kuivaksi" eli  sen käsittely oli helpointa painelemalla.

Minulla on Välimäeltä kaksikin eri kirjaa ja niissä on ihania ohjeita. Osa on kyllä aika haastaviakin. Ei tämäkään ihan nopein raparperipiirakka ollut mutta ei mitenkään vaikea silti.

 

Näitä tarvitset:

 

100 g voita

2 1/5 dl sokeria

300 g vehnäjauhoja (noin 4,5 dl )

1 muna

¼ tl suolaa 

 

Täyte1:

500 g kuorittua ja pilkottua raparperia tai pakasteteesta sulatettuja paloja.

1 dl sokeria

2 tl kanelia

 

Täyte2:

2 munaa

4 rkl sokeria

½ dl kuohukermaa

½ dl maitoa

1 rkl  vaniljasokeria

4 rkl vehnäjauhoja

 

Sekoita  raparperit, sokeri ja kaneli kulhossa ja anna maustua siinä vähintään tunnin verran.

Nypi huoneenlämpöinen voi ja sokeri, lisää jauhot, muna ja suola ja vaivaa taikina hyvin ja laita se lepäämään jääkaappiin tunniksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Painele  taikina voideltuun piirakkavuokaan, ei kovin suureen (itse käytin Teema sarjan pitkänomaista suorakaiteen muostoista vuokaa). Säästä pikkuisen taikinaa (reilu ½-1 dl) sillä siitä teet sitten muruseoksen  lopuksi.    Pistele taikinaan haarukalla reikiä.

Paista 200 c uunissa  noin 10 minuuttia tai kunnes pohja on väriltään vaaleanruskea.

 

Tee sitten  täyte 2:  Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kiehauta kerma ja maito. Lisää seos munavaahdon joukkoon. lisää vaniljasokeri. 

Lisää vielä vehnäjauhot. Sekoita seos lusikalla sekaisin.


Ota raparperipalat sokerikaneliliemestä lusikalla (ei lientä mukaan)  ja levitä ne paistetun piirakkapohjan päälle.

Kaada sitten munakermaseos raparperien päälle.

 

Syrjään otetusta taikinasta tee muruseos pinnalle. Eli lisää jääneeseen taikinaan tomusokeria ja vehnäjauhoja (yhtä paljon kumpaakin, vähitellen lisää että rakenne on murumaista. itse taisin lisätä noin ¼ dl kumpaakin) ja  nypi taikina murumaiseksi. Ripottele murut piirakan päälle ja paista uunissa 180 c lämmössä  20-30 minuuttia kunnes täyte on täysin hyytynyt.