Tämä kakku tuli metsästäjän synttäreille, siksi hirviaiheinen koristelu. Voit myös koristella perinteiseen tapaan kinkkuruusukkeiden avulla. Ohjeen lopussa neuvoja koristeluun.
Näitä
tarvitset suureen noin 15-20 hlön kakkuun:
2 pkt
Oululaisen Reilu- vehnäpaahtoa, 32 palaa
Täytteeseen:
250-300 g
laadukasta palvikinkkua
1-2 suolakurkkua / irtomaustekurkkua
300 g ruohosipulituorejuustoa
200 g Wanhanajan maksamakkaraa
200 g créme fraichea (tai kevytversio
käy myös)
150 g Oltermanni Cheddar -juustoraastetta
n. 1 dl ranskankermaa
kostutukseen:
n. 4 dl lihalientä (4 dl vettä ja reilu
puolikas lihaliemikuutiosta)
pinnan kuorrutukseen:
300 g ruohosipuli-tuorejuustoa
noin 1 dl ranskankermaa (tai sen mukaan että tulee joustavaa helposti levitettävää
tahnaa. Tuorejuustojen notkeudessa on hieman eroja)
koristeluun:
kuvan hirvikakussa on vehnäorasta (saa Järvikylän yrttiruukuissa) ja hirvinäkkileipää (ruotsalaista, sai ilmeisesti
kausiluonteisesti Stockmannilta syksyllä 2013)
tai voit
koristella perinteisemmin, esim. käyttämällä parmankinkusta rullattuja
ruusukkeita, tomaatin kuorista tehtyjä tomaattiruusuja ja vaikkapa herneenversoa
tai auringonkukan versoja.
Tee
näin:
Keitä ensin
kostutusvesi hyvissä ajoin etukäteen ja
anna sen jäähtyä hyvin. Voit säilyttää
sitä jääkaapissa ettei se mene pilalle.
Sekoita
leivontakulhossa tuorejuusto,
ranskankerma, maksamakkara ja juustoraaste yhteen. Sekoita sähkövatkaimella
niin seoksesta tulee notkeaa ja tasaista.
Pilko
suolakurkku ja palvikinkku pieniksi paloiksi ja lisää tuorejuustoseokseen.
Leikkaa leivistä reunat pois. Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Huomaa
että se vie paljon tilaa. Voit mallata sitä asettamalla 8 palaa leipää
tarjoiluvadille niin että ne muodostavat suorakaiteen (2 * 4 palaa).
Laita
alimmaksi kerrokseksi kahteen vierekkäiseen riviin 2 x 4 vaaleaa leipäpalaa ja
kostuta ne. Kostutin yhtä leipäpalaa
aina noin 1,5 - 2 ruokalusikallisella
lihalientä. Levitä täytettä
päälle noin kolmannes ja laita toinen kerros leipää. Kostuta leivät taas ja
levitä toinen kolmannes täytettä. Lisää
vielä kolmas kerros leipää, kostuta ja laita loppu kolmannes täytettä päälle.
Lopuksi laita viimeinen leipäkerros ja kostuta sekin! Viimeiseksi kerrokseksi täytyy siis jäädä
leipäkerros. Voit kääriä kakun ympärille
kelmun ja antaa sen levätä seuraavaan päivään. jos et seuraavana päivänä
millään ehti tehdä kakun koristeluja,
niin voit myös nyt jatkaa kakun pinnan tekoa eli kuorruttaa kakun heti ja antaa
sitten sen vetäytyä yön yli.
Sekoita
tuorejuusto ja ranskankerma sekaisin, kuorruta sillä kakku.
Tähän asti
voit tehdä kakun odottamaan mutta koristeluja ei kannata laittaa vielä
edellisenä iltana vaan vasta lähempänä tarjoiluhetkeä.
jos haluat
tehdä hirvikakun kuten kuvassa, leikkaa
vehnäoraat sopivan pituisiksi (mielellään hieman eri mittaisiksi, niin tulee
kivemman näköistä) ja paina ne kiinni reunoille. Ne tarttuvat juustopintaan
helposti. Laita kakun päälle
hirvinäkkäreitä.
Voit
vaihtoehtoisesti koristelella kakun
esim. parmankinkkuruusukkeilla,
tomaattiruusukkeilla ja herneenversoilla.
Voit
tietenkin koristella kakun myös palvikinkulla jota kakun sisälläkin on. Tai koristella vaikkapa vain
tomaattiruusukkein ja herneenversolla.
Tai keksiä
juhlateemaasi liittyen ihan toisenlaisen koristelutavan.
Tomaattiruusujen ohje vielä tässä:
Pese
tomaatit hyvin. Kuori kuorimaveitsellä tai terävällä pienellä juuresveitsellä
tomaatin kuorta samalla kiertäen, kunnes kuori on kierretty kokonaan
tomaatista. Rullaa pitkä kuoriosa "rullalle", jolloin siitä tulee ruusun
näköinen.
kinkkuruusujen
teko käy rullaamalla kuten tomaattien
kuoriosankin rullaaminen. Leikkaa kinkkuviipaleet ensin sopivan kokoisiksi.