Kuvateksti
PARMESAANIPANEROITUA
PORSAAN SISÄFILETTÄ JA TOMAATTIPASTAA
tämän
ohjeen idea on vanhasta Suomen kuvalehden gourmet-osiosta. Olen muuttanut
ohjeen paneerauskoostumusta juustomaisemmaksi
sekä vaihtanut tomaattikastikkeen ohjeen vanhaan hyväksi havaittuun.
Näitä
tarvitset noin 4 hlö:lle
600 g possun sisäfilettä
1-2
kananmunaa
n. 1 ½
dl korppujauhoja
n. 1
dl parmesaaniraastetta
1 tl suolaa
mustapippuria
myllystä
reilusti laadukasta
oliivi- tai rypsiöljyä paistamiseen
Porsaan
sisäfileet teet näin:
Riko muna
laakealle lautaselle, vaikkapa ns. leipälautaselle. Jos muna on kovin pieni,
saatat tarvita toisenkin. Riko kuitenkin ensin vain yksi muna ja ota sitten
toinen tarvittaessa. Riko munan rakenne rikki haarukalla.
Laita
toiselle laakealle, hieman suuremmalle
lautaselle korppujauhot ja parmesaaniraaste sekä suolaa ja mustapippuria ja
sekoita seos hyvin.
Leikkaa
porsaan sisäfile noin 1,5 cm paksuisiksi pihveiksi. Nuiji ne kevyesti
lihanuijalla tai jos et omista sellaista, niin vaikkapa vasaralla (laita
talouskelmu väliin). Kasta sitten pihvit
ensin munaan molemmilta puolilta ja sitten korppujauho-parmesaanijuustoseokseen
- jälleen pihvin molemmilta puolin.
Paista
pihvit reilussa öljyssä molemmilta puolilta - ensin kuumemmalla että pinta
ruskistuu kauniisti ja sitten miedommalla että possu varmasti kypsyy
kokonaan. Riippuu pihvien paksuudesta,
mutta minulla meni noin 6 + 6 minuuttia ennen kuin pihvit olivat läpikypsät.
Muistathan että porsaan liha pitää kypsentää kunnolla!
Paista
tällainen erä parissa erässä pannulla. Pannua kannattaa välissä vähän
pyyhkäistä talouspaperilla ja laittaa uusi kirkas öljy - muuten muuten kakkoserän pihveistä saattaa tulla
pinnaltaan hieman rumempia kun helposti
pannulle on jo yli 10 minuutissa
"kärähtänyt" pikkuisia mustia korppujauhon ja/tai juuston hippusia joita
tippunut paneeratuista pihveistä.
Tomaattipastan
ohje löytyy sivuiltani
arkiruokavalikosta nimellä:
"parmesaanilihapullat ja pastaa tomaattikastikkeella" eli se on pasta jossa tomaatit kaltataan ja
kastike tehdään itse alusta alkaen.
Voit myös
vaihtoehtoisesti fuskata tässä kohtaa arkikiireessä ja tehdä
tomaattikastikkeen käyttämällä kaupan
valmiita tomaattisia pastakastikkeita ja lisätä niihin vain esim. tuoreita
yrttejä kuten basilikaa ja ruohosipulia.
Tai sitten voit tehdä näiden kahden vaihtoehdon puolivälistä kompromissikastikkeen
eli kuullota sipulia ja valkosipulia ja
kaada sekaan sitten valmista laadukasta tomaattia tölkistä (paseerattua tai
murskaa tms. mieleistä). ja lisää vielä
yrttejä ja mustapippuria sekä suolaa.
Keitä
mieleistä pastaa pakkauksen ohjeen mukaan. Tässä kuvassa on tagliatellea ja itsetehtyä tomaattipastaa sekä
viinisuolaheinää.
Pasta on
käännelty kastikkeessa kattilassa ja sitten annosteltu lautaselle.