SUKLAAVADELMAKAKKU
Tämä kakku oli ihana! Sovelsin sen monesta eri ohjeesta omanlaiseksi. Tässä on sama kakku koristeltu kolmella eri tapaa. Voi toki koristella vaikka kuinka monella eri tavalla.
VINKKI: kannattaa tehdä edellisenä päivänä - vähintäänkin jo kakkupohja ja täyttäminen! Pohja on mehevää mutta kovin murenevaa, joten "vetäytymisaika" ennen jatkokäsittelyä on tarpeen! Käsittele silti kakkupohjaa hellästi kun leikkaat ja käytä terävää veistä.
Näitä tarvitset:
20 cm irtoreunainen kakkupohjavuoka
leivinpaperiarkki, nokare voita voitelemiseen
suklaakakkupohjaan:
130 g voita
50 g tummaa leivontasuklaata
2 ¼ dl kylmää vettä
1 dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
¾ dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
¾ tl soodaa
¼ tl suolaa
2 keskikokoista kananmunaa
120 g smetanaa
Näin teet:
Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
Sulata voi ja suklaa hellästi mikrossa tai kattilassa ja sekoita lusikalla.
Lisää kaikki muut aineet myös sekaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan jonka pohjalle voit ensin vielä laittaa leivinpaperin.
Paista 175 °C uunissa noin 45-50 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Paistoaika riippuu paljon vuoan koosta eli kuinka korkea kakusta tulee.
Anna jäähtyä kunnolla, mielellään yön yli (peitettynä toki kelmuun!) ja leikkaa siitä kaksi paksua kakkulevyä, niin että leikkaat "epätasaisen hattupalan" pois.
Kostutukseen tarvitset:
noin 1 dl maitoa
Vadelmamousseen tarvitset:
200 g vaniljatuorejuustoa
1 ½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
reilu 1/2 dl vadelmapyrettä (1/2 litraa
pakastevadelmia)
2 liivatelehteä
1 dl kuohukermaa
Näin teet vadelmamoussen:
Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan 5-10 minuutiksi.
Sekoita leivontakulhossa vaniljatuorejuusto sekä sokerit.
Vadelmapyreen saat tehtyä että sulatat vadelmat, ja painat ne siivilän läpi niin että siemenet jäävät siivilään ja saat ihanaa pehmeää pyreetä. Mittaa siitä tuo reilu ½ dl ja lisää tuorejuustosokeriseokseen.
Lämmitä
sitten 2 tl vettä kahvimukissa mikrossa ja sulata liivatelehti veteen. Lisää liivateneste ohuena nauhana
juustoseokseen koko ajan lusikalla vahvasti sekoittaen. Lisää lopuksi massaan (villivadelmia). Vadelmat voivat olla sulatettuja tai vielä
vaikka vähän kohmeisiakin.
Itse tehtyyn vadelmahilloon tarvitset:
äsken ylijäänyttä vadelmapyreetä
1 liivatelehti
1-2 tl vettä
Itse tehdyn vadelmapyreehillon teet näin:
Kun äsken siivilän läpi painelit vadelmat niin siitä jäi pyreetä yli. Käytä se loppupyree tähän. En muistanut mitata mikä määrä sitä jäi mutta varmaan jokin 1 dl verran. Ei niin tarkkaa. Se pyree on hyvin valuvaa joten sitä ei voi käyttää sellaisenaan. Joten liota liivatelehteä kylmässä vedessä 5-10 minuuttia ja purista ylimääräinen vesi pois. Kuumenna tilkka vettä kahvikupissa mikrossa ja liota liivatelehti veteen. Sekoita hyvin lusikalla. Kaada liivatevesiseos vadelmapyreen sekaan ja sekoita.
Aloita tässä vaiheessa kokoamaan osaa kakusta:
Pese ja kuivaa sama irtokakkupohja missä paistoit kakkupohjan. Laita leivinpaperi pohjalle. Voitele voilla pohja ja reunat.
Laita toinen kakkukiekko vuoan pohjalle ja kostuta maidolla. Noin ½ dl maitoa per levy. Levitä itsetehty vadelmapyreehillo pohjan päälle.
Laita vadelmamousse kakkupohjan päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin hyytymään hetkeksi. Tai vielä parempi jos saat hetkeksi pakastimeen niin hyytyy vielä nopeammin.
Maitosuklaamoussea varten tarvitset:
150 g kuohukermaa
120 g laadukasta maitosuklaata, esim. Fazerin
sininen
2 keltuaista
¼ dl sokeria
1 liivatelehti
2 tl
vettä
Näin teet suklaamoussetäytteen:
Vatkaa kerma vaahdoksi. Ei liian kovaksi mutta kuitenkin vaahdoksi.
Sulata suklaa hellästi mikrossa. Muistathan ettei
maitosuklaa kestä yhtä kuumaa lämpötilaa kuin tumma suklaa. Jos suklaa kuumenee liikaa, se menee pilalle
(kökkäröityy) eikä sitä voi käyttää.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleahkoksi vaahdoksi.
Laita liivatelehti kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Purista liika vesi pois ja sulata 1-2 tl kiehuvaa vettä (sen voit kuumentaa mikrossa vaikka kahvikupissa). Lisää liivatevesiseos keltuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää sitten vielä sulatettu suklaa ja kermavaahto seokseen ja kääntele lusikalla tasaiseksi (ei saa vatkata vatkaimella).
Kakun jatkotäyttäminen:
Laita nyt suklaamousse hyytyneen
vadelmamoussekerroksen päälle hellästi se lusikalla tasoittaen. Laita sitten toinen kakkupohjalevy päälle ja
kostuta se maidolla (noin ½ dl ). Peitä
kakku kelmulla ja laita jääkaappiin mielellään vaikka seuraavaan päivään tai
ainakin useammaksi tunniksi.
Kun kakku on hyytynyt useamman tunnin tai seuraavaan päivään,
poista irtopohjavuoan reunat ja pohjalevy.
Tasoita veitsellä reunoja jos täytettä on siellä huonosti. Olisi hyvä että reunat olisivat tasaiset. Jos oikein hienon tasaisen kakun haluaa, niin tässä voisi vielä laittaa reunoille vaikkapa vadelmamarmeladia tasoittamaan kakkua, mutta minä tein nyt tällaisen "kotikutoisen" näköisen joten en tasoitellut kuin vähän veitsellä.
Suklaakuorrute pintaan:
1 ½ dl kermaa
150 g tummaa suklaata paloina
Kiehauta kerma ja laita suklaa
palasina sekaan. Sekoita lusikalla kunnes suklaa sekoittuu tasaiseksi.
Laita kakku esimerkiksi kakkuritilän päälle ja kaada kuorrute kakun päälle aloittaen keskeltä ja lopuksi reunoille siten, että kuorrute valuu reunoja pitkin alas. Tasoita pinta vielä jollain lastalla. Kannattaa jättää hieman kuorrutetta yli ja kun se alkaa vähän jähmettyä jo astiassa ja jo kerran kakun pintaan laitettu pinta/reunasuklaa alkaa myös jähmettyä niin sen jälkeen voi rumimpia koloja tai epätasaisuuksia kakun reunoilla "paikata" ylimääräsuklaalla. Levitä ne veitsen avulla sinne missä tarvetta on. Koloja ja kuoppia saa näin peittoon kun suklaa on jo vähän kiinteää.
Kakun koristeleminen:
vadelmia
mintun lehtiä
Dr.Oetkerin punaista koristelugeeliä
(pensasmustikoita, mansikoita)
Anna kuorrutteen hyytyä hetki ennenkuin koristelet. Jos haluat tehdä punaiset raidat, aloita niistä. Pursota punaisia raitoja ympyröiksi sinne tänne. Erikokoisia. Voit laittaa tuoreita vadelmia tai vadelmia ja pensasmustikoita (tai
kesäaikaan suomalaisia mustikoita) mutta marjojen pitää olla tuoreita.
Pakastemarjat lösähtävät. Ainut keino miten niitäkin voisi käyttää on että laittaa pakastemarjat kohmeisina kakun
pintaan juuri ennen tarjoilua. Laita vielä mintun lehtiä sinne tänne.