LOHI-PERUNA-PARSA-KEVÄTSIPULI -NYYTIT GRILLIIN
Voit varioida tätä vähän sen mukaan mitä sipulia sinulla on.
Ihanaa on kevätsipuli uusien perunoiden kanssa, mutta kyllä tähän sopisi hyvin ruohosipulikin jos sitä sattuu kasvimaalla olemaan eikä kevätsipulia saa vaikkapa mökkipaikkakunnan pikkukaupasta.
Parsaa voi lisätä alkukesästä kun sitä vielä saa, ja loppukesästä jättää sitten pois.
Näitä tarvitset (4 hlö:lle)
n. 800 g Norjan lohifilettä ilman nahkaa ja ruotoja
n. 20 keitettyä uutta perunaa
4-8 "tankoa" valkoista tai vihreää parsaa (1-2 tankoa per syöjä)
suolaa myllystä
100 g voita
1 dl kuohukermaa
n. 2 kevätsipulia maun mukaan.
½ nippua tilliä
Tee näin:
keitä ensin perunat kypsiksi. Muista keittää uudet perunat aina niin että kiehauta ensin vesi ja pudota perunat vasta kiehuvaan veteen. Suolaa vettä hieman karkealla merisuolalla. Keitä perunat kypsiksi mutta älä liikaa, etteivät mene ihan pehmoisiksi.
keitä myös parsat kypsiksi. Älä ylikeitä niitäkään.
Tee sitten alumiinifoliosta isoja kaksinkertaisia neliöitä. Niiden pitää olla niin suuria että saat siihen keskelle kalaa, perunaa, kastiketta ja sitten folioreunat yhteen "nyytiksi" ettei kastike valu pois kesken grillauksen.
leikkaa lohesta neljä isoa viipaletta ja laita ne keskelle kutakin foliota. Suolaa ja pippuroi hyvin.
leikkaa hieman jäähtyneet keitetyt uudet perunat viipaleiksi ja laita lohen vierelle.
Laita perunoiden ja/tai lohen päälle myös parsa paloiksi viipaloituna.
Sulata sitten voi kattilassa ja lisää siihen kerma, silputtu tilli sekä silputtua kevätsipulia maun mukaan. Käytä kevätsipulista sekä valkoinen osa että vihreä varsiosa. Poista vain kuivuneet huonot varren osat.
Taita foliot jo hieman ylöspäin tötterölle (Nyytiksi) kun niissä on ensin lohta ja perunaa. Kaada sinne tai laita kastikekauhan avulla kastiketta. Sulje nyytit.
Grillaa nyyttejä kunnes kala "hautuu" kypsäksi. Tähän ei mene kauaa. Voit välissä avata yhden nyytin yläosaa ja kokeilla haarukalla lohen kypsyyttä.