Kuvateksti
MUSTIKKAMANTELITORTUT
noin 12 kpl
muffinipeltiin tehtynä sain 12 pikkupiirasta.
Löysin tämän ohjeen Leivotaan lehdestä 2014. Ohje on aivan ihana! Muutin ohjeeseen mustikkahillon määrää hieman suuremmaksi ja mantelilastujen määrää pienemmäksi, muuten ohje on kuin alkuperäinen.
Näistä tykkäsivät sekä lapset että aikuiset, mutta sanoisin että aikuiset lapsia enemmän. Syy on se ettei manteli ole aina ihan lasten lempimakuja.
Näitä voi syödä sellaisenaan kahvin kanssa tai tarjota vaniljakastikkeen kera kuin jälkiruokaleivoksen.
Näitä tarvitset noin 12 pieneen torttuun:
125 g kylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 muna
täytteeseen:
75 g huoneenlämpöistä voita
¾ dl sokeria
1 muna
75 g mantelijauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
n. 120 g mustikkahilloa (ei kovin juoksevaa, vaan kiinteää hilloa)
n. ½ dl - 3/4 dl mantelilastuja
tarvitset myös muffinipellin (12 koloa) tai 12 matalaa pientä metallista leivosvuokaa
tarjoiluun myös vaniljakastiketta, muutamia mustikoita koristeeksi ja halutessasi vaikkapa sitruunamelissan lehtiäkin
Tee näin:
Sekoita voi, vehnäjauhot ja sokeri nopeasti esim. monitoimikoneessa tai jos sinulla ei ole niin nypi käsin mutta älä yhtään kauempaa kuin tarve. Lisää muna ja sekoita vain sen verran että saat massan taikinaksi. Laita taikina lepäämään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Voitele muffinipellin syvennykset kevyesti voilla.
Vaahdota sitten täytteen voi ja sokeri ja sen jälkeen vielä muna sekaan. Lisää mantelijauhe sekä vehnäjauhot ja sekoita seos tasaiseksi lusikalla.
Ota taikina jääkaapista ja jaa 12 yhtä suureen osaan. Painele taikina käsin muffinipellin syvennyksiin - pohjalle ja reunoille.
Jaa sitten mustikkahillo tasaisesti koloihin ja peitä täytemassalla. Ripottele vielä täytemassan päälle lopuksi mantelilastuja.
Paista torttuja uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia (175 asteessa).
Anna jäähtyä hieman ennen kuin irrotat ne varoen vuoista.
Tarjoile vaniljakastikkeen kera.