HALVAJÄÄTELÖÄ
JA TUOREITA VIIKUNOITA
Olen aina
pitänyt halvan mausta mutta en oikein siitä rakenteesta. Enkä ole koskaan
oikein tiennyt minkä kanssa sitä söisi. Ihan sellaisenaan jälkiruoaksi se ei
minulle ole maistunut.
Maija
Silvennoinen on ratkaissut tämän. Hänellä on ihana ohje Halvajäätelö joka on
nyt ihan alkuperäisessä muodossa tässä.
Jäätelö jäi minulla hieman pehmeäksi mutta se oli taivaallisen makuista. Ihan halvan
makuista mutta rakenne oli pehmeä.
Tuoreet
viikunat lisukkeeksi keksin itse kun
kaupassa oli niin hyvännäköisiä tuoreita kypsiä viikunoita. Tässä niiden
pitääkin olla todella kypsiä ja meheviä jotta maistuvat hyvältä.
Näitä
tarvitset noin 4-6 hlö:lle
1 litra
kahvikermaa (tai korvaa kuohukermalla + maidolla. Enemmän kermaa kuin maitoa)
1
vaniljatanko
1 dl
sokeria
10
keltuaista
360 g
halvaa
1 dl
hunajaa
lisäksi tarjoiluun
koristekeksejä (kuvassa tuille keksit)
ja/tai
tuoreita viikunoita tai vaikkapa tuoreita mansikoita viipaleina
(kuvassa
tuoreita viikunoita)
Jos varaat ½
- 1 viikunan per syöjä, niin ne riittävät kyllä.
Näin
teet:
Kiehauta
kerma, sokeri ja halkaistu vaniljatanko.
siivilöi
keltuaiset kerma-seoksen joukkoon.
Kypsennä miedolla lämmöllä jotta
munat kypsyvät eikä seos jää maistumaan munalta. tähän menee vähintään 5 minuuttia.
Lisää
sitten halva murustettuna ja hunaja.
Sekoita
sileäksi sauvasekoittimen avulla.
Jäähdytä jäätelömassa hyvin!
Valmista
massasta jäätelökoneella jäätelöä. Minulla se jäi aika pehmeäksi joten laitoin
vielä tämän jälkeen sen kannellisessa rasiassa pakastimeen.
Touille-kekseihin
Maijalla oli ohje myös mutta en saanut
massasta ihan oikeanlaista, liekö
punnitsin jotain väärin vai oliko
ohjeessa virhe. siinä sekoitettiin 60 g
tomusokeria, 70-80 g vehnäjauhoja ja 1 munan valkuainen yhteen. taikinasta pitäisi tulla tasaista tahnaa
jolla voi pursottimen läpi pursottaa leivinpaperille pellin päälle
keksikuvioita. Jos sinulllakaan massasta ei tule oikeanlaisen näköistä niin
lisää sitten valkuisen määrää. Minulla ainakin massasta tuli aivan liian
tönkköä aluksi.
Paista
sitten keksejä 200 asteessa oin 4-5 minuuttia, riippuen kuinka suuria niistä
teet. tarkkana etteivät pala!
Annostele
lautasille pestyt, kuivatut ja viipaleiksi paloitellut viikunat. Laita jäätelöpallo viikunoiden päälle tai
vierelle ja koristele annos keksillä.